Paikallisuutiset
Posivan naapurit saivat tietoa ajankohtaisista asioista
Posiva järjesti Olkiluodon vierailukeskuksessa 8.9. Olkiluodon asukkaille informaatiotilaisuuden, jossa asukkaat saivat tietoa muun muassa ONKALOn rakentamisen tilanteesta sekä kesällä tehdyistä paikkatutkimuksista. Tapahtumaan osallistui yli 30 Posivan naapuria.
Toimitusjohtaja Reijo Sundell kertoi loppusijoituskonseptista ja -aikataulusta sekä Posivan ajankohtaisista asioista. Kesän aikana muun muassa juhlittiin loppusijoitussyvyyden saavuttamista. Lisäksi eduskunta ratifioi periaatepäätöksen Olkiluoto 4 -yksikön käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksesta Olkiluotoon.
Tutkimuskoordinaattori Susanna Lindgren kertoi kesän aikana tehdyistä paikkatutkimuksista. Kesän aikana on kairattu kaksi uutta kairanreikää sekä tehty geofysikaalisia latauspotentiaalimittauksia. Lisäksi on aloitettu neljän uuden GPS-aseman rakentaminen. Myös pohjaveden pinnankorkeutta on seurattu sekä ympäristötutkimuksia jatkettu muun muassa ruovikkotutkimuksilla.
Esitysten jälkeen viestintäpäällikkö
Timo Seppälä esitteli ONKALO-työmaata bussikierroksella. Kierroksella kuultiin
muun muassa ilmastointi- ja nostinlaiterakennuksen työmaan etenemisestä.







