Tiedotteet
Vuonna 2009 perustettu teknologiayhteisö IGD-TP on julkaissut verkkosivuillaan www.igdtp.eu ensimmäisen toteutussuunnitelmansa geologisen loppusijoituksen strategiselle tutkimusohjelmalleen. Toteutussuunnitelman sisältöön voivat kaikki kiinnostuneet tahot vaikuttaa helmikuun 13 päivään 2012 asti.
28.11.2011 ONKALOssa valmistaudutaan loppusijoitusreikien poraustesteihin
Posivan vuonna 2004 aloittamat maanalaisen tutkimustilan ONKALOn louhinnat alkavat olla lähes valmiit. Louhintaa jatketaan vielä 437 metrin syvyydessä teknisellä tasolla, jonne ONKALOn ilmanvaihto- ja henkilökuilut valmistuvat vuoden 2012 aikana. Lisäksi teknistä tasoa ylempänä, 420 metrin syvyydellä, louhitaan toista demonstraatiotunnelia, joka valmistuu vuodenvaihteen jälkeen. Demonstraatiotunneleissa aloitetaan täyden mittakaavan loppusijoitusreikien testiporaukset lähipäivinä. Porausta varten Posiva on perustanut KapRe -projektin, jonka tehtäviin on kuulunut mm. tarvittavan porauslaitteen hankinta. Koneen on suunnitellut ja valmistanut TRB Raise Borers Oy Tampereelta ja toimittaja on Sandvik Mining and Construction Finland Oy.
6.10.2011 Posiva ja SKB jatkavat yhteistyötä ydinjätteen loppusijoituksessa
Posiva ja ruotsalainen ydinjätteen huoltoyhtiö SKB ovat allekirjoittaneet kolmivuotisen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen tutkimus- ja kehitystyötä koskevan yhteistyösopimuksen. Yhteistyön avulla yhtiöt voivat tehokkaasti hyödyntää resurssejaan kapselointi- ja loppusijoitustekniikassa.
28.1.2011 ONKALOn ilmanvaihtorakennus harjakorkeuteen - myös maan alla työt etenevät
Olkiluodossa sijaitsevan ONKALOn ilmanvaihtorakennuksen urakka on edennyt harjakorkeuteen. Noin 20 metriä korkeasta rakennuksesta tullaan tulevaisuudessa hoitamaan ONKALOn ilmanvaihto keskitetysti ja tehokkaasti siten, että rakennuksen ilmastointijärjestelmien kapasiteetti riittää jatkossa myös loppusijoitustilojen tarpeisiin. Rakennuksen järjestelmät otetaan käyttöön vähitellen kuluvan vuoden aikana, jolloin ilma johdetaan ONKALOn teknisten tilojen tasolle 437 metrin syvyyteen tuloilmakuilun kautta. Ilmanvaihtorakennuksen urakasta vastaa Rakennustyöt Ville Kauppi Oy.
3.1.2011 Työntekijä menehtyi ONKALOssa
Eurajoen Olkiluotoon louhittavassa maanalaisessa tutkimustilassa ONKALOssa tapahtui ihmishengen vaatinut onnettomuus sunnuntai-iltana 2.1.2011. Tapaturma sattui yli 400 metrin syvyyteen ulottuvan tunnelin perällä, missä kolme työntekijää oli rusnaamassa eli rautakangin irrottamassa tunnelin seinissä ja katossa löyhästi kiinni olevia lohkareita. Yksi työntekijöistä jäi irrotettavan lohkareen alle ja menehtyi saamiinsa vammoihin.






