Media

Ajankohtaista

23.9.2019 13.55

Posivan kapselointilaitoksen peruskivi muurattiin ONKALO®-alueella

Posivan kapselointilaitoksen peruskivi muurattiin tänään juhlallisuuksien kera Eurajoen Olkiluodossa. Posiva ilmoitti jo aikaisemmin kesällä päättäneensä toteuttaa käytetyn polttoaineen loppusijoitukseen tarkoitetun tuotantolaitoksen, johon kuuluvat kapselointilaitos ja maanalainen loppusijoituslaitos.

Posivan toimitusjohtajan Janne Mokan mukaan peruskiven muuraus on merkittävä askel loppusijoituslaitoksen pitkässä valmistelussa.

- Tämä osoittaa, että etenemme jo 1980-luvulla yhteisesti määritetyn suunnitelman mukaisesti. Koko Suomen ydinenergia-ala voi olla ylpeä siitä, että meillä on ratkaisu käytetyn polttoaineen loppusijoitukseen ja loppusijoitus päästään vastuullisesti aloittamaan. Peruskiven muuraus voi olla pieni askel työmaan etenemisessä, mutta se on suuri harppaus loppusijoittamiselle, ydinvoimalle ja ilmastolle, Mokka sanoo.

- Meillä alkaa loppusijoituksen valmistelussa nyt maailman mittakaavassa ainutkertainen laitoksien toteutusvaihe. Olenkin erityisen ylpeä Posivan henkilöstöstä, jolla on maailmanluokan loppusijoitusosaamista. Yhdessä osaavien kumppaniemme kanssa teemme alan historiaa.

Kapselointi- ja loppusijoituslaitoksien rakentaminen ja varustelu on merkittävä rakennushanke Satakunnalle. Projektin kustannusarvio on noin 500 miljoonaa euroa ja sen työllistävä vaikutus noin 2 500 henkilötyövuotta.

Peruskiven muuraamiseen osallistuivat Posivan toimitusjohtaja Janne Mokan lisäksi pääministeri Antti Rinne, Eurajoen kunnanhallituksen puheenjohtaja Vesa Jalonen, Eurajoen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ilona Sjöman, Posivan hallituksen puheenjohtaja Jarmo Tanhua (TVO), Skanskan toimitusjohtaja Tuomas Särkilahti sekä Posivan hallituksen jäsenet Satu Katajala (Fortum), Sasu Valkamo (Fortum) ja Minna Laakso (PVO).


Lisätietoja:
Janne Mokka, toimitusjohtaja
Haastattelupyynnöt: Pasi Tuohimaa, viestintäpäällikkö, puh. 040 544 5001


Palaa otsikoihin



Jaa artikkeli:
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje