Posiva Oy
Posiva Oy on vuonna 1995 perustettu asiantuntijaorganisaatio, joka vastaa omistajiensa käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksesta, loppusijoitukseen liittyvistä tutkimuksista ja muista toimialaansa kuuluvista asiantuntijatehtävistä.
Posivan omistajat
Posivan omistavat Teollisuuden Voima Oyj (60%) ja Fortum Power & Heat Oy (40%), jotka myös vastaavat ydinjätehuollon kustannuksista.
Posivan rooli ydinjätehuoltosektorilla
Posiva huolehtii omistajiensa käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustutkimuksista, loppusijoituslaitoksen rakentamisesta ja käytöstä sekä laitoksen sulkemisesta käytön jälkeen. Lisäksi Posiva tarjoaa ydinjätehuollon asiantuntijapalveluja omistajilleen ja muille asiakkailleen.
Laajaa yhteistyötä
Posiva tekee yhteistyötä lukuisien suomalaisten ja ulkomaisten eri alojen asiantuntijaorganisaatioiden kanssa ja tilaa ydinjätehuoltoon liittyviä tutkimuksia yliopistoilta, korkeakouluilta, tutkimuslaitoksilta ja konsulttiyrityksiltä.
Posivan henkilöstö
Posivan henkilöstömäärä on noin 80. Yhtiön liikevaihto vuonna 2008 oli 55 MEUR. Yhtiö toimii Eurajoen Olkiluodossa.









