Geofysikaaliset tutkimukset

Olkiluodossa on sovellettu jo vuosikymmenten ajan geofysikaalisia menetelmiä maa- ja kallioperän tutkimuksissa. Paikkatutkimuksissa geofysiikasta on hyötyä sellaisten kallion rakenteiden havaitsemisessa, joita ei voida maan pinnalta nähdä. Geofysiikan menetelmiä voi verrata lääketieteellisiin tutkimuksiin kuten röntgen- tai magneettikuvauksiin, potilaana on tällä kertaa Olkiluodon kallio.

 

Geofysiikassa hyödynnetään maankamaran fysikaalisia ominaisuuksia kuten magneettisuutta, sähkönjohtavuutta, tiheyttä, elastisuutta ja radioaktiivisuutta. Mittaukset perustuvat poikkeamien havaitsemiseen. Esimerkiksi kallion rikkonaisuusvyöhyke, jossa on vettä, johtaa paremmin sähköä kuin ympäröivä ehjä kivi. Toisaalta samassa rikkonaisuusvyöhykkeessä seismiset aallot eivät kulje yhtä nopeasti kuin kiinteässä kalliossa.

 

Olkiluodon geofysikaaliset tutkimukset ovat hyvin monipuolisia paitsi menetelmiltään myös toteutustavoiltaan. Mittauksia on tehty maalla, merellä ja ilmassa sekä tietysti maan alla kairarei'issä ja ONKALOssa.

 

 Alueellisesti laajimpia ovat lentomittaukset, joilla pyritään saamaan alueellista yleiskuvaa geologisesta vaihtelusta. Painovoimamittauksilla ja syväseismisillä mittauksilla on tarkasteltu maankamaran poikkileikkausta useiden kilometrien pituisilla profiileilla, jotka ulottuvat kymmenien kilometrien syvyyteen. Loppusijoitustilojen kalliomallia varten mittaukset on rajattu satojen tai kymmenien metrien pituisiin mittauslinjoihin ja kohdennettu ennalta mielenkiintoisimmiksi valittuihin kohtiin. Kairatuista rei'istä päästään lähikontaktiin tutkittavan rakenteen kanssa.


lentokone ilmassa
Kuvaaja: Kai Nyman, GTK
Mittauslentokone tutkii maankamaraa 30 metrin korkeudelta.

HIRE Linnamaalla 001
Syväseismisissä mittauksissa seismiset aallot synnytetään täristävillä kuorma-autoilla.