Latauspotentiaalimittaukset
Malminetsinnässä vankan aseman saavuttanut latauspotentiaalimenetelmä on osoittautunut erinomaiseksi Olkiluodon geologisten yhteyksien todentamisessa. Menetelmällä tutkitaan, miten sähkövirta kulkee kalliossa. Sähköinen yhteys kertoo usein hydraulisesta yhteydestä ja on hyödyllistä pohjaveden liikkeiden ennustamisessa.
Latauspotentiaalimittauksia on tehty jatkuvasti vuosina 2004-2008 ja niitä jatketaan edelleen tutkimustarpeiden mukaan. Tutkimuksia tehdään mittaamalla yhteyksiä kairarei'istä toisiin reikiin, maanpinnalle sekä ONKALOon. Näin voidaan todeta muilla menetelmillä havaittujen rakenteiden yhtenäisyyttä ja jatkuvuutta.
Mittaukset on toteutettu Posivan ja Pöyry Environment Oy:n suunnitelmien mukaan. Kenttätyöstä on vastannut Suomen Malmi Oy, tuloskäsittelyssä ja kenttävalvonnassa on ollut mukana Astrock Oy.






