Seismiset mittaukset
Olkiluodossa on paikkatutkimusten yhteydessä tehty seismisiä tutkimuksia 1990-luvun alusta lähtien. Näihin tutkimuksiin kuuluivat muun muassa vuosina 2006 ja 2007 toteutetut heijastusseismiset tutkimukset ja vuonna 2008 toteutetut syväseismiset tutkimukset.
Olkiluodossa on myös tutkittu 1990-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella maapeitteiden paksuutta seismisillä taittumisluotauksilla. Nämä tulokset otettiin uusiokäyttöön vuonna 2007, ja tehostuneella prosessoinnilla saatiin lisätietoa kallion pintaosan rikkonaisuudesta.
Kaikissa syvissä kairarei'issä ja ONKALOn pilottirei'issä tehdään akustisia mittauksia, jotka kertovat kiven seismisistä ominaisuuksista reikien välittömässä ympäristössä. Tulevaisuudessa ONKALOn tunneliseinissä tehtävät seismiset mittaukset ovat tärkeässä asemassa loppusijoitustilojen tarkemmissa tutkimuksissa.
Olkiluodon alueella tehtiin vuoden 2006 kesäkuussa ja vuoden
2007 toukokuussa heijastusseismisiä tutkimuksia. Tutkimusten
tavoitteena oli rakentaa kolmiulotteinen malli aiemmin tuntemattomista
kallion rakenteista mahdollisissa loppusijoitustiloissa. Lue lisää.
Heinäkuussa 2008 tehtiin Olkiluodossa ja lähialueilla
tutkimuksia syväseismisellä menetelmällä. Tällä menetelmällä saadaan
tutkittua kallioperää jopa kymmenien kilometrien syvyydeltä. Lue lisää.






