Kairaukset
Olkiluodon kallioperää tutkitaan kairaamalla maan pinnalta pisimmillään noin kilometrin pituisia reikiä. Kairanreikiä on kairattu tähän mennessä kaikkiaan 52 kappaletta.
Kairauksia on tehty 1980-luvun lopulta alkaen. Vielä nykyäänkin kairataan muutama reikä vuosittain. Vuonna 2008 kairattiin 50. kairanreikä. Vuoden 2009 kesällä on kairattu kaksi reikää ja tarkoituksena on kairata vielä kolmas reikä. Viime vuosien kairaukset on tehty pääasiassa saaren itä- ja koillisosaan, joista on ennestään niukasti tutkimustietoa.
Kairauksia ja kairanrei'issä tehtäviä tutkimuksia jatketaan myös tulevina vuosina, jotta loppusijoitustiloja voidaan suunnitella joustavasti koko käytettävissä olevaa aluetta hyödyntämällä.
Kairauksissa saadaan noin viiden sentin paksuinen kairasydännäyte, josta tutkitaan yksityiskohtaisesti muun muassa kallioperän rikkonaisuutta ja kivilajikoostumusta. Kairanrei'istä tehtävillä mittauksilla ja näytteenotoilla tutkitaan pohjaveden liikkeitä ja ominaisuuksia. Lisäksi rei'issä tehdään geofysikaalisia mittauksia sekä kuvauksia.
Kairaustutkimuksia voidaan käyttää kallioperän rakenteiden sijaintien ja ominaisuuksien selvittämiseen. Lisäksi geofysikaalisilla menetelmillä voidaan varmistaa mallinnettujen rakenteiden ominaisuuksia. Tutkimustietoja hyödynnetään muun muassa ONKALOn louhinnan ja tiivistämisen suunnittelussa sekä suunniteltaessa loppusijoitustiloja.
Maan pinnalta kairattujen reikien lisäksi reikiä kairataan myös maan alla, ONKALOssa. Ne palvelevat muun muassa tulevien louhintaolosuhteiden ennakointia ja ohjaavat suunnittelua. Lisäksi ONKALOsta tullaan kairaamaan myös pitkiä karakterisointireikiä loppusijoitustilojen alueelle.









