Posiva  

ONKALOn rakentaminen

ONKALOa louhitaan poraus-räjäytys-menetelmällä. Kuilut tehdään nousuporaamalla.

 

ONKALOa rakennetaan arkisin kolmivuorotyönä. Tunnelia louhitaan noin 25 metriä viikossa. Työ etenee noin viiden metrin osuuksissa eli katkoissa.

 

Poraus-räjäytys-menetelmällä tunnelia

Ajotunneli louhitaan poraus-räjäytysmenetelmällä: Louhinnan aluksi porataan reiät, jotka panostetaan. Kalliomassa räjäytetään ja louhe kuljetetaan pois. Kallioseinämät pestään ja irtokivet pudotetaan.

 

Kallio tiivistetään tarvittavista kohdin esi- ja jälki-injektoinnin avulla sekä rakenteellisin vesieristein. Kallion lujittamiseen käytetään juotettuja harjateräspultteja ja ruiskubetonia.

 

Kuilut nousunporauksella

ONKALOon tehdään kolme kuilua: henkilökuilu, tuloilmakuilu sekä poistoilmakuilu. Henkilökuilun halkaisija on 4,5m ja tulo- ja poistoilmakuilujen 3,5m.

 

ONKALOn rakentamisen aikana henkilökuilua käytetään poistoilma- ja savunpoistokuiluna. Nimensä mukaiseen käyttöön kuilu otetaan ONKALOn rakennusprojektin päätyttyä, jolloin kuiluun sijoitetaan tutkimustunnelin varsinainen henkilöhissi.

 

Poistoilmakuilua käytetään ONKALON rakentamisen aikana tuloilmakuiluna. Poistoilmakuiluun on asennettu myös huolto- ja nostokori, jota käytetään asennuksiin ja tarkastuksiin sekä hätätilanteissa henkilöiden nostamiseen alemmilta tasoilta ja palokunnan yhteystienä.

 

Kuilut tehdään nousunporaus-menetelmällä. Nousunporauksessa porataan ensin silmänreikä ylhäältä alas. Tämän jälkeen asennetaan alhaalla avarrusterä, jota vedetään ylös terän samalla pyöriessä. Avarrusterä nousee ylöspäin noin puoli metriä tunnissa. Kuiluja porataan noin 100 m kerralla.


poraus
Tunnelia louhittaessa porataan ensin yli sata kappaletta 5m pitkiä reikiä tunnelin perälle

Nousunporaus
Kuilut tehdään nousunporauksella

ONKALO-rusnaus

"Rusnauksella" poistetaan irtoava kivi tunnelin katosta ja seiniltä.


ONKALO-ruiskubetonointi
Tarvittaessa tunneli ruiskubetonoidaan