ONKALOssa tehtävät tutkimukset
ONKALOssa tehtävillä tutkimuksilla saadaan lisätietoa loppusijoituspaikan kallio- ja pohjavesiolosuhteista sekä rakentamisen niihin aiheuttamista vaikutuksista. Lisäksi ne palvelevat rakentamista ja sen työnaikaista suunnittelua sekä loppusijoitustilan suunnittelutarpeita kokonaisuudessaan.
ONKALOssa tehtävillä tutkimuksilla varmennetaan Olkiluodon kallioperän soveltuvuus loppusijoitukseen. Lisäksi ONKALOsta tehtävillä tutkimuksilla voidaan tunnistaa ne alueet, joille loppusijoitustunnelit kannattaa rakentaa.
Rakentamiseen läheisesti liittyvien tutkimusten tavoitteena on edesauttaa louhinnan sekä lujitus- ja tiivistystoimenpiteiden onnistumista ja täten olla kiinteä osa rakennusprosessia. Ajotunnelin rakentamisen aikaisilla tutkimuksilla myös kehitetään ja testataan tutkimusmenetelmiä varsinaisten loppusijoitustilojen myöhempiä tutkimustarpeita ajatellen.
Geologisella kartoituksella kerätään tietoa tunnelin seinämistä. Tunnustelu- ja pilottirei'illä saadaan tietoa eteen tulevasta kalliosta. Lisäksi tunnelista voidaan muun muassa tehdä kairauksia sekä tutkia tunneliin virtaavaa pohjavettä.






