Kapselin kannen hitsauksen kehitys
Kuparikapselin kansi hitsataan kapseliin kiinni polttoainenippujen laittamisen jälkeen. Hitsauksen ensisijainen menetelmä on elektronisuihkuhitsaus. Toisena vaihtoehtona tutkitaan Ruotsissa kitkatappihitsausta.
Elektronisuihkuhitsaus
Elektronisuihkuhitsauksessa käytetään tyhjiökammiossa suuritehoista elektronisuihkua, joka keskitetään pienelle alueelle. Kappaleeseen tulee muutaman millimetrin kokoinen lävistysreikä, jonka edetessä materiaali sulaa ja muodostaa liitoksen sulkien samalla myös lävistysreiän.
Elektronisuihkuhitsausta on käytetty 50-luvulta lähtien. Se on Posivan ensisijainen vaihtoehto loppusijoituskapselin kannen hitsaukselle. Menetelmää testataan Suomessa Patrian tehtaalla ja siinä käytetään tällä hetkellä Suomessa valmistettuja koekappaleita.
Kitkatappihitsaus
Kitkatappihitsauksessa pyörivän työkalun aiheuttaman kitkalämmön vaikutuksesta materiaali pehmenee ja samalla työkalua liikutetaan eteenpäin siten, että valmis hitsi jää työkalun taakse. Tämä on kiinteän olomuodon hitsausmenetelmä, sillä lämmetessään materiaali ei sula, vaan muuttuu ”purukumimaiseksi”.
Kitkatappihitsaus on kehitetty vuonna 1991. Se on ruotsalaisen SKB:n ensisijainen tapa hitsata







