Periaatepäätös
Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentaminen edellyttää valtioneuvoston periaatepäätöstä siitä, että laitoksen rakentaminen on yhteiskunnan kokonaisedun mukaista.
Periaatepäätöstä haetaan valtioneuvostolle osoitetulla hakemuksella. Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) pyytää periaatepäätöshakemuksen käsittelyä varten lausunnon suunnitellun laitoksen sijaintikunnan kunnanvaltuustolta (kunnalla on veto-oikeus) ja naapurikunnilta sekä muun muassa ympäristöministeriöltä. Lisäksi ministeriö hankkii Säteilyturvakeskuksen alustavan turvallisuusarvion hankkeesta. Periaatepäätöksen tekee valtioneuvosto. Eduskunta vahvistaa periaatepäätöksen.
Periaatepäätöstä ei tehdä kaiken käytetyn polttoaineen loppusijoituksesta kerrallaan, vaan jokaisen laitoksen arvioitu käytetyn polttoaineen määrä käsitellään erikseen. Esimerkiksi Olkiluoto 3:n käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksesta tehtiin periaatepäätös erikseen.
Tehdyt periaatepäätökset
2000-luvun alussa on tehty periaatepäätökset käytössä olevien Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimalaitosten sekä Olkiluotoon rakenteilla olevan laitoksen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksesta Eurajoen Olkiluotoon. Lisäksi vuonna 2010 valtioneuvosto teki ja eduskunta vahvisti periaatepäätöksen Olkiluoto 4 -yksikön käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoittamisesta Olkilluotoon.







