Posiva  

Periaatepäätöksen hakeminen Loviisa 3:n käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitukselle

Posiva jätti 13.3.2009 valtioneuvostolle periaatepäätöshakemuksen Loviisa 3:n käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoittamisesta Olkiluodon kallioperään. Periaatepäätöshakemukseen liitettiin viime vuonna valmistunut YVA-selostus.


Loviisa 3:n käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoittaminen tarkoittaisi sitä, että loppusijoitettavan polttoaineen määrä nousisi enintään 12 000 uraanitonniin. Käytännössä loppusijoitustunneleita tarvittaisiin enemmän ja loppusijoituksen päättyminen myöhentyisi muutamalla vuodella.


Työ- ja elinkeinoministeriö kuulutti hankkeen ja aloitti siten julkisen kuulemisajan 13.5.2009. Kuulemisaikana järjestettiin 16.6.2009 julkinen kuulemistilaisuus, jossa annettiin kaksi kannanottoa. Kuulemisaika päättyi 15.7.2009.