Periaatepäätöksen hakeminen Olkiluoto 4:n käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitukselle
Posiva jätti 25.4.2008 valtioneuvostolle periaatepäätöshakemuksen Olkiluoto 4:n käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoittamisesta Olkiluodon kallioperään. Periaatepäätöshakemukseen liitettiin 1990-luvun lopulla tehty ympäristövaikutusten arviointiselostus sekä ajantasainen selvitys loppusijoituslaitoksen laajennuksen ympäristövaikutuksista.
Olkiluoto 4:n käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoittaminen tarkoittaisi sitä, että loppusijoitettavan polttoaineen määrä nousisi enintään 9 000 uraanitonniin. Käytännössä loppusijoitustunneleita tarvittaisiin enemmän ja loppusijoituksen päättyminen myöhentyisi muutamalla vuodella.
Työ- ja elinkeinoministeriö kuulutti hankkeen ja aloitti siten julkisen kuulemisajan 19.9.2008. Kuulemisaika päättyi 19.11.2008. Kuulemisaikana järjestettiin julkinen kuulemistilaisuus Vuojoen kartanolla 22.10. Kuulemistilaisuudessa esitettiin neljä kannanottoa. Esitetyt kannanotot saatetaan valtioneuvostolle tiedoksi.
Eurajoen kunnanvaltuusto antoi 15.12.2008 puoltavan lausunnon käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen laajentamiselle Olkiluoto 4-yksikköä (OL4-yksikkö) varten. Lausunto hyväksyttiin yksimielisesti.
Säteilyturvakeskus (STUK) antoi alustavan turvallisuusarvion hankkeesta kesäkuussa 2009. STUK ei nähnyt mitään esteitä hankkeen eteenpäin viemiselle. Periaatepäätöshakemuksen käsittely etenee siten, että asia menee valtioneuvoston käsittelyyn. Tämän jälkeen mahdollinen myönteinen periaatepäätös voidaan ratifioida eduskunnassa.






