Yhteystiedot

Vuojoen Kartano

Satakunnan merkittävimpiin kulttuurihistoriallisiin vierailukohteisiin lukeutuva Vuojoen Kartano toimii

  • kokous-, koulutus- ja kulttuurikeskuksena
  • vireänä matkailukohteena


Vuojoen kartanolinnan omistaa Eurajoen kunta, joka vuonna 1999 vuokrasi kartanon Posiva Oy:lle. Sopimus mahdollisti mittavan restauroinnin. Eurajoen kunnan ja Posiva Oy:n lisäksi hanketta rahoitti Länsi-Suomen lääninhallitus EU-osarahoitteisella tuella.

50

Vuojoen kartanolla on pitkä historia

Tilan rikas historia ulottuu 1500-luvulle asti. Kansallisarkkitehti C. L. Engelin kynästä nykymuodon saanut linna rakennettiin 1830-luvulla kapteeni Lars Magnus Björkenheimin kodiksi. 

1800-luvulla Vuojoen kartano oli Suomen suurimpia tiloja ja käsitti suurimmillaan 15 000 hehtaaria maata ja metsää. Vuojoki vaikutti vahvasti Suomen maatalouden ja teollisuuden kehittymiseen 1800- ja 1900-luvuilla ja kartanon maaomaisuuden hyötykäyttö loi mm. pohjan laivanrakennus- ja sahateollisuudelle Rauman seudulla.

Vuojoen kartanokiinteistön restauroinnin eri vaiheissa 2000-luvulla kunnostettiin

  • päälinna
  • itäinen ja läntinen flyygeli
  • arkkitehtonisesti harvinainen eksoottisten kasvien kokeilukasvihuone Orangeria.

Kartanossa tapahtuu

Kartanolla ovat tilausravintolana toimiva Ravintola Wuojoki ja kartanon hyötykäyttöä ja toimintaa kehittämään sekä Satakunnan kulttuuriperintöä säilyttämään perustettu yleishyödyllinen Vuojokisäätiö.

Historiallisessa miljöössä voi kävijä viihtyä hetken tai pidempään. Ravintola Wuojoen tarjoilut, Vierastalon pittoreskit hotellihuoneet ja Orangerian sauna ovat kokemisen arvoisia. Elämysopastukset vievät retkille menneisyyteen, historia- ja gallerianäyttelyt sekä yleisötapahtumat vuoden eri aikoina antavat oman panoksensa vieraiden viihtymiseen.

Kartanon tunnelmallinen auditorio ja monipuoliset kokous- ja juhlatilat mahdollistavat monipuolisten tilaisuuksien järjestämisen hengästyttävässä kulttuurihistoriallisessa miljöössä.



Jaa artikkeli:
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje