Louhinta

ONKALOn ensimmäinen räjäytystyö tehtiin kesäkuussa 2004. ONKALO on louhittu poraus-räjäytys-menetelmällä ja kuilut nousuporaamalla. Kalliorakentamisen menetelmiä on hiottu koko ajan ja tarvittaessa on kehitetty kokonaan uutta teknologiaa, koska monia asioita tehdään ensimmäistä kertaa maailmassa.

Vuoteen 2023 mennessä kallioperää oli louhittu loppusijoituksen tutkimiseksi ja toteuttamiseksi noin puoli miljoonaa kiintokuutiometriä. Suuri osa kalliolouheesta on hyödynnetty maanrakentamiseen.

Poraus-räjäytys-menetelmässä louhinnan aluksi porataan reiät, jotka panostetaan. Kalliomassa räjäytetään ja louhe kuljetetaan pois. Kallioseinämät pestään ja irtokivet pudotetaan. Kallio tiivistetään tarvittavista kohdin injektointien avulla sekä rakenteellisin vesieristein. Kallion lujittamiseen käytetään juotettuja harjateräspultteja ja ruiskubetonia.

Nousuporauksessa porataan ensin silmänreikä ylhäältä alas. Tämän jälkeen asennetaan alhaalla kuilun halkaisijan kokoinen avarrusterä, jota vedetään ylös terän samalla pyöriessä. Avarrusterä nousee ylöspäin noin puoli metriä tunnissa.

Loppusijoitustunnelit porataan tarkoitukseen kehitetyllä porausjumbolla, joka on valmistettu Suomessa. Täysin tietokoneohjattu porausjumbo on 15,5 metriä pitkä, 3,5 metriä korkea ja 2,5 metriä leveä. Noin 30 tonnia painava kone on mitoitettu siten, että se mahtuu liikkumaan tunneleissa.