Polttoaineen kuljetussäiliön siirtovaunu haalattiin paikoilleen

6.2.2024

Asennustyöt Posivan käytetyn ydinpolttoaineen kapselointilaitoksella etenevät. Perjantaina 2. helmikuuta haalattiin paikoilleen polttoaineen kuljetussäiliön siirtovaunu polttoaineen vastaanottohallista kerrosta alemmas kiskoille. Siinä riitti savottaa, sillä siirtovaunulla on painoa noin 30 tonnia eli linja-auton verran.

Polttoaineen kuljetussäiliön siirtovaunu valmiina nostettavaksi ja asennettavaksi paikoilleen. Mittasuhteita näkee vaunun sisällä olevista A-tikkaista.

- Tämä on taas yksi iso virstanpylväs kapselointilaitoksella. On suuri saavutus, että juuri tätä tarkoitusta varten räätälöity laite on saatu valmiiksi ja paikoilleen ja asennukset ovat hyvässä vauhdissa, kapselointilaitoksen päälaiteasennusten asennuspäällikkö Veijo Ruotanen sanoo.

Kapselointilaitokselle helmikuun alussa saapunut polttoaineen kuljetussäiliön siirtovaunu on ranskalaisen CSI-yhtiön valmistama. Noin 30 tonnisen vaunun korkeus on noin viisi ja leveys neljä metriä.

Kuljetussäiliön siirtovaunulla on sekä keskeinen että varsin monipuolinen rooli loppusijoituksessa. Siirtovaunu paitsi vastaanottaa säiliön sen saapuessa, myös siirtää, nostaa ja telakoi säiliön telakointiasemaan. Omat haasteensa kokonaisuuteen tuo se, että kaikki tämä tapahtuu varsin kompaktissa tilassa siirtokäytävässä.

Polttoaineen kuljetussäiliön siirtovaunu on käytetyn polttoaineen käsittelyvaiheen ensimmäinen lenkki. Käytetty polttoaine tuodaan kapselointilaitokselle TVO:n käytetyn polttoaineen välivarastosta kuljetussäiliössä.
Vastaanottopisteen ja telakointiaseman välillä sijaitsee vielä telakoinnin valmisteluasema, jossa säiliölle tehdään telakointia edeltävät sekä telakoinnista irrottautumisen jälkeiset valmistelun ja kunnossapidon toimenpiteet.

Alakerran kiskot ovat valmiina ottamaan kuljetussäiliön siirtovaunun vastaan.‍

Polttoaineen kuljetussäiliön siirtovaunu paikoillaan.

Katso vdeo Posiva Oy:n animaatio kapselointilaitoksestaAvautuu uuteen välilehteen


Teksti ja kuvat: Pasi Tuohimaa