Polttoaineen siirtokone on nyt kokonaisuudessaan kapselointilaitoksella
Historian havinaa oli jo ilmassa, kun Posivan kapselointilaitoksen viimeinen iso pääkomponentti, polttoaineen siirtokone, nostettiin paikoilleen maanantaina ja sen asennukset saatiin käyntiin tiistaina 12. maaliskuuta. Aikataulullista jännitystäkin ehdittiin kokea, sillä siirtokoneen kolmesta osasta viimeinen saapui Ranskasta Hangon satamaan vasta sunnuntaina juuri ennen kuljetusalan viennin ja tuonnin kahdeksi viikoksi seisauttavaa lakkoa.
Polttoaineen siirtokone paikoillaan kapselointilaitoksen kapselointikammiossa.
- Tämä oli viimeinen tärkeä puuttuva linkki niihin pääkomponentteihin, joiden takana on suuri määrä erilaisia järjestelmiä, joiden koekäyttö ja loppuunsaattaminen on riippuvainen tästä, kapselointilaitoksen päälaiteasennusten asennuspäällikkö Veijo Ruotanen sanoo.
Ruotasen mukaan nyt saapunut osa on kiskojen väliin asennettu nostokoneisto, joka nostaa nipuissa olevaa käytettyä ydinpolttoainetta käsittelykammiossa.
- Se on hyvin erikoislaatuinen nosturi. Muut käsittelykammiossa olevat isot järjestelmät ovat kapselin kuljetussäiliön telakointiasema, kapselin telakointiasema, polttoaineen kuivausasema sekä kuljetussäiliön kannen nostin ja huoltomanipulaattorit.
Laitteen kaapelointi kestää kolmisen viikkoa
Seuraavaksi polttoaineen siirtokoneen kanssa alkaa sen suurin työ kapselointilaitoksessa eli kolmisen viikkoa kestävä laitteen kaapelointi.
- Huhtikuun alkupuolella laitteen toimittaja pääsee sitten testaamaan sitä ensin ilman kuormaa ja sitten lopuksi dummy-elementeillä eli ei vielä oikealla polttoaineella. Sen jälkeen pääsemme aloittamaan oman operaattorikoulutuksemme laitetta aikanaan käyttäville Posivan operaattoreille, Ruotanen sanoo.
Posivassa eletään nyt kiihkeää asioiden valmistumisen aikaa. Erilaisia laitteiden käyttökoulutuksia operaattoreille on alkamassa jo huhtikuun loppupuolella.
Siirtokoneen avulla siirrellään kapselointikammiossa polttoainenippuja siirtosäiliöstä kuivausasemaan sekä sieltä edelleen loppusijoituskapseliin.
Polttoaineen siirtokone
- Polttoaineen siirtokoneen avulla siirrellään polttoainenippuja kapselointilaitoksen käsittelykammiossa.
- Siirtokoneen on pystyttävä siirtämään polttoainenippuja siirtosäiliöstä kuivausasemaan sekä sieltä edelleen loppusijoituskapseliin.
- Lisäksi laitteen on pystyttävä käsittelemään tiettyjä suojavarusteita, jotka on avattava tai asennettava polttoaineen siirtojen ajaksi.
- Siirtokoneen toissijaisena tehtävänä on mahdollistaa ja avustaa tiettyjä siivous- ja huoltotoimenpiteitä käsittelykammion sisällä.
- Laitteen on muutostöiden jälkeen kyettävä käsittelemään myös OL3:n polttoainetta, mutta tällöin OL1&2:n ja OL1&2:n polttoaine on jo kokonaan loppusijoitettu.
Katso myös animaatio kapselointilaitoksen toiminnasta (youtube.com).Avautuu uuteen välilehteen
Teksti: Pasi Tuohimaa
Kuvat: Tapani Karjanlahti
Jaa somessa