Kunnanjohtaja Vesa Lakaniemi: ONKALO on Eurajoen ylpeydenaihe
Eurajoen kunnanjohtaja Vesa Lakaniemi on saanut viime vuosina kertoa yhä useammin kansainvälisille vieraille, miksi juuri Suomen Eurajoesta on tullut maailman ensimmäisen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusratkaisun kotipaikka. Hänen vastauksessaan korostuu etenkin yksi arvo.
Eurajoki tunnetaan Suomen sähköisimpänä kuntana, ja syystäkin. Noin 9 000 asukkaan kunnassa tuotettiin viime vuonna peräti 27,5 prosenttia koko Suomen sähköntarpeesta.
Satakuntalaiskunta nimeltä Eurajoki ei välttämättä ole jokaiselle suomalaiselle tuttu, mutta Olkiluodon tuntevat lähes kaikki. Ja nykyään entistä useampi myös Suomen rajojen ulkopuolella.
– Kun tuolla turuilla ja toreilla Eurajoesta kerron, aloitan usein siitä, että olemme ydinvoimapaikkakunta, josta löytyy käytännössä koko ydinvoiman infrastruktuuri sähköntuotannosta käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitukseen. Se on maailmanlaajuisestikin ajatellen ainutlaatuinen kokonaisuus, josta voimme olla ylpeitä, kunnanjohtaja Vesa Lakaniemi aloittaa.
Lakaniemi on johtanut Eurajokea helmikuusta 2017 lähtien. Koulutukseltaan hän on käsityönopettaja. Opettajan työt johtivat ensin rehtorin tehtäviin siitä edelleen hallintopuolelle. Kunnanjohtajaksi hän siirtyi Rauman kaupungin kasvatus- ja opetusjohtajan pestistä.
Eurajoella ensi vuonna tulee siis täyteen 10 vuotta, mutta Olkiluotoon hänellä on kuitenkin vielä paljon pidempi suhde.
– Työskentelin opiskeluaikoina 1990-luvulla useampana kesänä Olkiluodossa ”kuljetuksessa”, joksi sitä silloin kutsuttiin ja työhön liittyivät kaikenlaiset logistiikkapalvelut. Minullahan ”pestit” pitenivät vuosi vuodelta ja viimeisin pätkä oli lähes vuoden mittainen opiskelujeni loppupuolella, Lakaniemi taustoittaa.
Olkiluodon merkitys ulottuu koko Satakuntaan
Olkiluodon merkitystä Eurajoelle on Lakaniemen mukaan vaikea liioitella. Teollisuuden Voima -konserni on paitsi merkittävä verotulojen lähde myös kunnan ylivoimaisesti suurin työnantaja.
– TVO ja Posiva työllistävät suoraan yli 1 100 ihmistä, joista noin 200 asuu Eurajoella. Lisäksi Olkiluodossa työskentelee erittäin merkittävä määrä alihankkijoiden henkilöstöä, Lakaniemi listaa.
Ydinvoimakeskittymän vaikutukset näkyvät laajasti koko Satakunnan elinvoimassa.
– Olkiluoto on erittäin tärkeä paitsi Eurajoelle myös Raumalle, Porille ja koko maakunnalle, kunnanjohtaja huomauttaa.
Lakaniemi nostaa esiin myös Olkiluodon kolmen laitosyksikön merkityksen koko Suomen sähköntuotannolle sekä huoltovarmuudelle. Hän pitää vakaata sähköntuotantoa koko maakunnan valttikorttina myös tulevaisuudessa.
– Vakaalla sähköntuotannolla on tulevaisuudessa entistä suurempi merkitys myös uusien teollisten investointien houkuttelemisessa Satakuntaan, hän visioi.
Yksi kysymys toistuu lähes jokaisella vierailulla
Posivan loppusijoitushanke on tuonut Olkiluodolle aivan uudenlaista kansainvälistä huomiota. Maailman ensimmäisen käytetyn ydinpolttoaineen geologisen loppusijoitusratkaisun eteneminen on herättänyt kirjaimellisesti kiinnostusta ympäri maailmaa.
Tämä on näkynyt myös kunnanjohtajan omassa kalenterissa.
– Pelkästään tämän vuoden aikana minulla on käynyt vieraita muun muassa Japanista, Etelä-Koreasta, Yhdysvalloista sekä useammasta Euroopan maasta, Lakaniemi listaa.
Erityisesti kansainvälisiä delegaatioita kiinnostaa se, miten juuri Suomessa ja Eurajoella on onnistuttu etenemään asiassa, jossa monet muut maat etsivät edelleen ratkaisujaan.
Yksi kysymys toistuu lähes jokaisella vierailulla: miten Eurajoki on voinut hyväksyä käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamisen alueelleen?
Tiivistettynä vastaus kulminoituu Lakaniemen mukaan yhteen sanaan, joka on luottamus.
Luottamuksen rakennuspalikat
Luottamuksen rakentuminen on edellyttänyt vuosikymmenten tiivistä ja toimivaa yhteistyötä kunnan, TVO:n ja Posivan välillä.
– Luottamuksen saavuttaminen on pitkä prosessi, mutta sen voi menettää hyvin nopeasti. Meidän kannaltamme on ollut erittäin tärkeää, että sekä TVO että Posiva ovat seisoneet sanojensa takana ja toimineet niin kuin ovat luvanneet, Lakaniemi pohtii.
Hän painottaa myös pitkän aikajänteen merkitystä. Kansainvälisille vieraille loppusijoitushankkeen vuosikymmeniä kestänyt valmistelu tulee usein yllätyksenä.
– Monesti vieraille alkaa vasta keskustelun aikana selvitä, kuinka pitkästä prosessista on kysymys. Tätä ei ole päätetty muutamassa vuodessa. Suomessa asiaa on valmisteltu 1980-luvulta lähtien, ja Eurajoen myönteinen kanta loppusijoituslaitoksen rakentamiseen on osa vuosikymmenten kehitystä.
Lakaniemi pitää luottamuksen rakentumisen kannalta välttämättöminä erityisesti korkeaa turvallisuuskulttuuria sekä avointa ja läpinäkyvää tiedottamista. Näistä ensimmäisen hän kertoo havainneensa jo omina kesätyöaikoinaan, ja jälkimmäisen merkitys on puolestaan korostunut nykyisessä tehtävässä.
– Toimiva yhteistyö perustuu säännöllisiin tapaamisiin ja jatkuvaan yhteydenpitoon. Mielestäni hyvään yhteistyöhön kuuluu se, että tiedetään, missä mennään. Ja että myös vaikeista asioista voidaan puhua avoimesti. Jos jotain akuuttia tapahtuu, silloin soitetaan ja pidetään toisemme ajan tasalla. Näin olemme myös toimineet.
Kunnalla oli mahdollisuus sanoa myös ei
Eurajoen kunnan myönteinen kanta oli Posivan loppusijoitushankkeelle kirjaimellisesti välttämättömyys. Suomen ydinenergialainsäädäntö edellytti sijaintikunnan hyväksyntää ennen myönteisen periaatepäätöksen tekemistä. Jos kunnanvaltuusto olisi vastustanut hanketta, loppusijoituslaitosta ei olisi voitu sijoittaa Eurajoelle.
– Se, että kunnalla on mahdollisuus sanoa myös ei, on tärkeä osa koko prosessin hyväksyttävyyttä. Kun päätöksenteko on avointa ja paikalliset ovat mukana, edellytykset pitkäjänteiselle yhteistyölle ovat aivan toisenlaiset.
Loppusijoituslaitoksen sijoittaminen Olkiluotoon sai Eurajoella ratkaisevan tukensa jo vuonna 2000, kun kunnanvaltuusto puolsi hanketta äänin 20–7. Vuotta myöhemmin myös eduskunta hyväksyi valtioneuvoston periaatepäätöksen.
Lakaniemi muistuttaa, ettei luottamus tai paikallinen hyväksyttävyys synny yksittäisellä päätöksellä tai viestintäkampanjalla.
– Se on monen tekijän summa, jossa yhdistyvät turvallisuuskulttuuri, avoimuus, paikallisten osallistuminen ja vuosikymmenten aikana karttuneet kokemukset, hän listaa.
ONKALO vahvistaa Olkiluodon ja Eurajoen brändiä
Lakaniemen mielestä Posivan hanke tukee koko Olkiluodon tunnettuutta ja vahvistaa Eurajoen asemaa kansainvälisestikin ainutlaatuisena energia-alan keskittymänä.
– ONKALO® vahvistaa sekä Olkiluodon että Eurajoen brändiä merkittävästi. Meillä ei ainoastaan tuoteta sähköä, vaan huolehditaan myös käytetystä ydinpolttoaineesta vastuullisesti. Minusta on tärkeää, että hoidamme tämän kokonaisuuden alusta loppuun saakka itse.
Lakaniemi nostaa Olkiluodon suurimmiksi vahvuuksiksi erityisesti ihmiset ja osaamisen.
– Kun puhutaan ydinvoimasta ja loppusijoituksesta, puhutaan erittäin vaativasta tieteestä ja teknologiasta. Meillä on täällä valtava määrä huippuammattilaisia. Ja se, että täällä aloitetaan loppusijoitus ensimmäisenä koko maailmassa, on kyllä valtavan upea asia ja sellainen, josta me voimme olla kuntana todella ylpeitä, Lakaniemi summaa.
Teksti: Ville Kulmala
Kuvat: Tapani Karjanlahti