Kapseliprojektissa siirrytty menetelmäkokeiden vaiheeseen
Posivan kapseliprojektissa on siirrytty uuteen vaiheeseen. Tämä tarkoittaa, että käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksessa käytettävien kapselien kupariputkien hankinnassa on nyt edetty pätevöimään kahta erilaista valmistusmenetelmää; pursotusta ja taontaa.

Posivan kapseliprojektin väkeä Olkiluodon keskuskonttorilla. Pöydän ympärillä vasemmalta lukien Tomi Prihti, Terhi Glas, Petri Koho, Oskari Piepponen, Anssi Myllymaa, Jouko Lammi, Tiina Jalonen, Timo Salonen ja Esa Koivula.
Menetelmäkoeputkien valmistus on tilattu kahdesta eri paikasta ja nyt edetään molempia polkuja. Kuparikannen ja -pohjan taonnan osalta menetelmäkoevaihe on jo käynnissä. Lisäksi Ruotsin Oskarshamnissa SKB:n kapselilaboratoriossa on suunniteltu tehtäväksi kapselin kupariputken pohjan hitsauksen menetelmäkoe.
- Posivalla on mahdollisuus toteuttaa kupariputken valmistus kahdella eri valmistusmenetelmällä. Molemmilla menetelmillä valmistettuihin kupariputkiin hitsataan pohja SKB:n kapselilaboratoriossa. Lopullinen sopimus tästä allekirjoitettaneen lähiaikoina, ohjelmapäällikkö Petri Koho Posivalta sanoo.
- Tietysti hintakin vaikuttaa lopulliseen päätökseen kupariputken valmistusmenetelmästä ja toimittajasta.
Menetelmäkokeiden aikataulu menee siten, että kuparikannen ja -pohjan valmistuksen menetelmäkoe sekä pohjan hitsauksen menetelmäkoe suoritetaan vuoden 2022 loppuun mennessä.
Lisäksi pursotusmenetelmän kolmen testiputken sarja valmistuu vielä vuoden 2022 aikana. Tällä sarjalla varmistetaan valmistusmenetelmän valmius varsinaiseen menetelmäkokeeseen, joka suoritetaan myös kolmella putkella vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä.
Taontamenetelmän kahden putken menetelmäkoe toteutetaan myös vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä ja tämä menetelmäkoe suoritetaan todennäköisesti ensin näistä kahdesta.
- Takana on 10-20 vuotta taustatyötä. Menetelmäkokeella osoitetaan, että hyväksytyllä menetelmällä valmistetusta kupariputkesta tulee vaatimusten mukainen, Koho täsmentää.
Hyväksytty menetelmäkoe on yksi edellytys tuotantokomponenttien valmistuksen aloittamiselle. Ennen menetelmäkokeen aloittamista Säteilyturvakeskus (STUK) hyväksyy menetelmäkoesuunnitelman, jossa valmistusmenetelmä on tarkasti kuvattu.
Lisäselvityspyyntöjä voi vielä tulla eli liikkuvia osia on vielä jonkin verran. Ei ole viranomaisellekaan helppoa hyväksyä maailman ensimmäisenä kapselia kaikkine sisäosineen.
Merkittävä kynnysvaihe
Menetelmäkokeet ovat Posivan kapseliprojektissa merkittävä kynnysvaihe. Kokeiden jälkeen eli vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen jälkeen on vielä selvitettävä putkien tarkastettavuuteen ja metallurgiaan liittyviä asioita kuten viruminen. Virumiskokeet ovat myös osa menetelmäkokeiden lopullista hyväksyntää.
Virumiskokeet saadaan kaikilta osin valmiiksi arviolta vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä.
Esikokeita on jo tehty, ja niiden tulokset ovat olleet hyviä, joten meillä on vahva näkemys, että nämä viedään läpi onnistuneesti. Kapseliasia on loppusijoittamisen aloittamisen kannalta kriittinen linja, Koho sanoo.
Kun valmistusmenetelmä ja lopputuote täyttävät vaatimukset, päästään Posivalla solmimaan tuotantosopimuksia ja tekemään tuotantokomponentteja.
- Puhutaan noin vuodesta, että saadaan komponentit saitille. Tällöin Posivan loppusijoitushanke voisi alkaa suunnitellusti 2020-luvun puolivälissä.
Teksti: Pasi Tuohimaa
Kuvat: Tapani Karjanlahti
Jaa somessa