Periaatepäätös käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoittamisesta Suomeen täyttää tänään 40 vuotta

Periaatepäätöksen takana ollut suunnitelma perustui ruotsalaiseen konseptiin, jossa polttoaineniput pakattaisiin kuparista ja valuraudasta valmistettuihin kapseleihin. Sen jälkeen ne sijoitettaisiin kallioperään 400-700 metrin syvyyteen. Ensimmäisen loppusijoituksen oli määrä tapahtua noin vuonna 2020.

Tämä periaatepäätös on ohjannut Suomen ydinjätehuoltoa näihin päiviin asti. Suomalaiset päättäjät ovat halunneet, että jäte hoidetaan samassa maassa, joka on käyttänyt uraania oman taloutensa, yritystensä ja kansalaistensa hyväksi.

Aikataulussa pysytty hyvin

Vaikka matka on ollut pitkä, aikataulussa on pysytty varsin hyvin. Miten periaatepäätökseen sitten tultiin ja mitä tämän jälkeen tapahtui? Tässä lyhyt kertaus.

TVO sai aluksi vain viiden vuoden käyttöluvan uusille ydinvoimayksiköilleen. OL1 tuli verkkoon 1978 ja OL2 1980. Kun TVO viiden vuoden jälkeen sai uuden käyttöluvan, se aloitti tiedon hankkimisen loppusijoituksen tekniikasta ja geologiasta 1983.

Koko Suomen alueesta olemassa ollut geologinen tieto käytiin läpi. Tuloksena löydettiin yli sata loppusijoitukseen todennäköisesti soveltuvaa aluetta. Näistä valittiin viisi, joilla tehtiin niin kutsutut alustavat paikkatutkimukset 1987-1992. Alueista kolmella edettiin yksityiskohtaisiin paikkatutkimuksiin.

Loviisa mukaan

Tässä vaiheessa neljäntenä alueena tuli mukaan Imatran Voiman (myöhemmin Fortum) ydinvoimalaitospaikkakunta Loviisa, koska ydinjätteen maasta vienti, johon IVO oli siihen saakka turvautunut, kiellettiin lailla 1994. EU-jäsenyyshakemusta valmistellessaan Suomi totesi, että ydinjätteen vienti pitää kieltää, samoin kuin mahdollisuus sen tuontiin Suomeen. Asia kirjattiin ydinenergialakiin 1994. Suomesta tuli EU:n jäsen 1. tammikuuta 1995.

Ydinvoimalaitosten omistajat, TVO ja Fortum, joutuivat kehittämään jätehuollolle uuden strategian. Tätä tarkoitusta varten perustettu osakeyhtiö, Posiva Oy, aloitti toimintansa 1996 huolehtimaan molempien yhtiöiden käytetyn polttoaineen loppusijoituksesta.

Erittäin aktiivista vuorovaikutusta

Yksityiskohtaiset paikkatutkimukset kestivät vuodesta 1993 vuoteen 1999. Niin alustavien kuin yksityiskohtaistenkin paikkatutkimusten aikana vuorovaikutus eri sidosryhmien kanssa oli erittäin aktiivista, ihmisten ja eri tahojen mielipiteitä kuunneltiin ja heidän kysymyksiinsä vastattiin.

Kaikille tutkimuspaikkakunnille perustettiin toimistot, jotka järjestivät tiedotustilaisuuksia, näyttelyitä ja tapaamisia. Kuntien ja niiden asukkaiden näkemykselle oli annettu tilaa myös uudessa ydinenergialaissa, joka oli astunut voimaan 1988. Lakiin sisältyvä menettely takasi kunnalle veto-oikeuden minkä tahansa ydinlaitoksen rakentamiseen. Kunnalla oli siis mahdollisuuden myös loppusijoitushankkeen kieltämiseen alueellaan.

Merkittävää hankkeen vuorovaikutuksen kannalta oli myös se, että laki ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA-laki) tuli niin ikään voimaan 1994. Sen edellyttämänä 1995-1997 toteutettu YVA-menettely sosioekonomisten vaikutusten arviointeineen ja monitasoisine vuorovaikutusjärjestelyineen oli sen aikaisista YVA-menettelyistä ylivoimaisesti laajin. Se pärjäisi vertailussa vielä nykyisillekin YVA-menettelyille, vaikka vaatimus- ja laatutaso on 25 vuodessa noussut oleellisesti.

YVA-menettelyssä Posiva pyrki siihen, että arvioinnissa toteutuisi aito vuoropuhelu kuntalaisten kanssa. Näin ihmisten huolenaiheet voisivat vähentyä, kun ne käsiteltäisiin avoimesti ja ihmisiä arvostaen.

Posiva valitsi Olkiluodon 1999

Paikkatutkimusten, tiiviin vuorovaikutuksen, ihmisten mielipiteiden ja monien muiden seikkojen perusteella Posiva valitsi loppusijoituspaikaksi 1999 Eurajoen Olkiluodon. Valinnan johdosta itse hankkeesta tehtävän periaatepäätöksen, joko myönteisen tai kielteisen, tekee Suomen hallitus. Sen jälkeen Suomen eduskunta joko hyväksyy tai hylkää päätöksen. Periaatepäätöshakemuksen tärkeimpiä osia ovat Säteilyturvakeskuksen (STUK) tekemä turvallisuusarvio ja ympäristövaikutusten arviointiselostus.

Jotta periaatepäätös voidaan tehdä, tulee sijoituspaikkakunnan kunnanvaltuuston ensin hyväksyä hankkeen toteuttaminen. Eurajoen kunnanvaltuusto puolsi hanketta vuonna 2000 äänin 20–7. Eurajoella kuntalaiset olivat tottuneet luottamaan ydinvoimalaitoksiin, jotka toimivat luotettavasti ja toivat kuntaan myös sekä työtä että verotuloja. Suhtautuminen hankkeeseen olikin pääosin myönteistä ja Eurajoella myös tunnettiin vastuuta kuntaan paljon hyvää tuoneeseen ydinvoimaan liittyvän jätekysymyksen ratkaisusta.

Vaatimus palautettavuudesta

Suomen hallituksen käsittelyssä hankkeen toteuttamisen edellytyksiin lisättiin vaatimus käytetyn polttoaineen palautettavuudesta. Loppusijoitus tuli siis suunnitella siten, että loppusijoitustila on avattavissa, mikäli kehittyvä tekniikka tekee sen tarkoituksenmukaiseksi. Tämä vaikutti myönteisesti, kun Suomen eduskunta keskusteli loppusijoituksen hyväksyttävyydestä. Eduskunnassa hankkeen hyväksyttävyyttä perusteltiin myös sillä, että nykyisen sukupolven tulee ratkaista kysymys käytetystä ydinpolttoaineesta eikä siirtää sitä tuleville sukupolville. Eduskunta hyväksyi hankkeen toukokuussa 2001 äänin 159–3.

Posiva keskitti toimintansa Olkiluotoon ja aloitti maanalaisen tutkimustilan rakentamisen 2004. Se nimettiin ONKALOksi® ja siitä tulee osa varsinaista loppusijoituslaitosta.

Teksti: Pasi Tuohimaa

‍

‍

‍

‍

‍

‍